Lapset tekemässä ympäristötaidetta. Kuvan on tehnyt Eeva Vanhanen.

Suomen taide- ja kulttuurikasvatuksen observatorio

Kokoamme ja jaamme tietoa taide- ja kulttuurikasvatuksen käytännöistä, tutkimuksesta ja toimintapolitiikoista Suomessa. Lisäksi vahvistamme tutkimuksen ja käytännön työn yhteyttä sekä tuemme taide- ja kulttuurikasvatuksen toimijoiden yhteistyötä,  alan toimintaedellytyksiä ja kansainvälistä yhteistyötä.

null Harrastamisen Suomen mallin toinen avustushaku on käynnissä



Kunnat voivat hakea avustuksia Suomen mallin mukaiseen harrastustoimintaan lukuvuodelle 2021-2022. Haku on parhaillaan käynnissä aluehallintavirastojen sähköisessä palvelussa ja päättyy 15.4.2021. Päätökset avustuksista pyritään tekemään toukokuun loppuun mennessä.

Suomen mallin päätavoitteena on lisätä lasten ja nuorten hyvinvointia mahdollistamalla jokaiselle lapselle ja nuorelle mieluisa ja maksuton harrastus koulupäivän yhteyteen. Harrastustarjonta määräytyy lasten ja nuorten toiveiden mukaan, joiden kartoittamiseksi kunnat voivat hyödyntää mm. Koululaiskyselyn 2020 sekä kyselyä täydentäviä kevään 2021 osallistumiskierroksen tuloksia. Toiminnan tulee olla pääsääntöisesti viikoittaista ja jatkuvaa. Suomen taide- ja kulttuurikasvatuksen observatorio on ollut aktiivinen tekijä mallin valmistelussa ja korostanut kannanotoissaan harrastusten pedagogista laatua.

Harrastamisen Suomen mallin pilotti on tavoittanut jo 232 000 koululaista mukaan harrastustoimintaan. Pilottivaiheessa kuluvana vuonna mukana on ollut 117 kuntaa ja 1100 koulua.

Lue lisätietoa Suomen mallista Opetus- ja kulttuuriministeriön sivuilta.