Evenemang:

Taidekasvatus ja -koulutus yhteiskunnassa: Millaista tutkimusta tarvitaan? 

 

Suomen taidekasvatuksen tutkimusseura, Suomen taide- ja kulttuurikasvatuksen observatorio ja Suomen InSEA järjestävät syysseminaarin Taidekasvatus ja -koulutus yhteiskunnassa: Millaista tutkimusta tarvitaan?

 

Maanantai 25.9.2023 kello 10–16

Aalto-yliopisto, Otakaari 1 U523 Neuvottelutila (aivan metroaseman vieressä) 

Zoom-etäyhteys aamupäivällä kello 10–12.15

Osallistuminen on ilmaista ja seminaari on suunnattu kaikille aiheesta kiinnostuneille.

Ilmoittautuminen tapahtumaan on päättynyt.

 

Suomessa on vahva kulttuurinen ja sivistyksellinen perusta, ja ainutlaatuiset mahdollisuudet tarjota laadukasta taideopetusta kaikille. Alueella tehdään monimuotoista tutkimusta, joka on vahvasti käytäntöön sidoksissa. Saavutettavaa taidekasvatusta on pidetty hyvinvoivan yhteiskunnan edellytyksenä.Yhteiskunnallisen arvopohjan muuttuessa ja resursoinnin kiristyessä tarvitaan jatkossa sekä perustutkimusta että soveltavaa tutkimusta, jolla voidaan perustella taidekasvatuksen merkitystä ja vaikuttavuutta. 

 

Taidekasvatuksen ja -koulutuksen tutkimuksella ja vaikuttamistoiminnalla pyritään muun muassa: 

 

  • vahvistamaan taideaineiden asemaa perusopetuksessa taidelajien monipuolinen kirjo huomioiden,

  • kehittämään eri toimijoiden välistä yhteistyötä taide- ja kulttuurikasvatuspalveluiden tarjoajina,

  • parantamaan yhdenvertaisia osallistumisen mahdollisuuksia taide- ja kulttuurikasvatukseen, ja

  • kehittämään pitkäkestoisia tutkimuksellisia rakenteita ja niiden resursoimista.

 

Millaista taidekasvatuksen tutkimusta tarvitaan, jotta näihin tavoitteisiin päästään? Miten sitä tulisi resursoida ja edistää? Miten varmistetaan yhtäältä tutkimuksen yhteiskunnallinen vaikuttavuus ja toisaalta ymmärrys taidekasvatuksen laaja-alaisesta merkityksellisyydestä? Taidekasvatuksen tutkimuksen edunvalvontajärjestöt kutsuvat alan toimijoita keskustelemaan näistä kysymyksistä monialaisten alustusten pohjalta. 

 

Iltapäivällä työskentelyä jatketaan temaattisissa työpajoissa, joissa työstetään ja konkretisoidaan taidekasvatuksen visioita ja kärkiteemoja. Seminaariin osallistujille tarjotaan lounas.

 

Taustatietoa järjestäjistä:

 

Taidekasvauksen tutkimusseura

 

Taidekasvatuksen tutkimusseuran jäsen: Maksathan Taidekasvatuksen tutkimusseuran vuosijäsenmaksun ilmoittautuessasi:

20€ / 10 € opiskelijat, FI25 4730 0010 5765 01 (POP Pankki), viitenumero: 1009

 

InSEA Suomi

***


OHJELMA

 

Klo 10.00–12.15

klo 10.00 Tervetuloa, Tuulikki Laes, Taideyliopisto ja Anniina Suominen, Aalto yliopisto

Taidekoulutuksen ja -kasvatuksen edistämisen näkökulma: mitä ja minkälaista tutkimusta tarvitaan, jotta päästään vaikuttamaan taidekasvatuksen asemaan yhteiskunnassa?

 

Alustamassa ja keskustelemassa: 

10.15 Taru Koivisto, tutkijatohtori, Taideyliopisto 

10.30 Eeva Siljamäki, tutkijatohtori, Jyväskylän yliopisto 

10.45 Minna Karvonen, johtaja, Opetus- ja kulttuuriministeriö

11.00 Jussi-Pekka Rode, elinkeinopoliittinen asiantuntija, Sivistystyönantajat Sivista 

11.15 Annika Lyytikäinen, yhteiskuntasuhdevastaava, Kulta ry

11.30 Keskustelua 

12.15–13.30 Tarjoamme lounaan seminaariin osallistujille

13.30–15.30 Iltapäivän työryhmät/ Learning cafe-menetelmällä

15.30–16.00 Seminaarin loppukoonti 

Lastenkulttuuriseminaari 15.12.2021

 

Kiitos kaikille opetus- ja kulttuuriministeriön ja Suomen taide- ja kulttuurikasvatuksen observatorion Lastenkulttuuriseminaarin 15.12.2021 osallistuneille.  Seminaarin materiaaleja voi tarkastella ja ladata omalle koneelleen klikkaamalla esitysten nimiä alla olevassa ohjelmassa. Materiaalit ovat saatavilla tällä verkkosivulla 10.1.2022 saakka, minkä jälkeen niitä voi tiedustella sähköpostitse (observatorio@uniarts.fi).

Rauhallista ja rentouttavaa joulun aikaa!

 

Ohjelma

 

Seminaarin juontaa Suomen taide- ja kulttuurikasvatuksen observatorion koordinaattori Sunna Maijala

 

8.45               Ilmoittautuminen ja Joulukahvit Ateneum Bistrossa, 1. kerros

9.30               Seminaarin avaus                    

ylijohtaja Riitta Kaivosoja, opetus- ja kulttuuriministeriö

9.40               Ohjaajan pedagoginen osaaminen ja ymmärrys lapsen ja nuoren kehityksestä

professori Inkeri Ruokonen, Turun yliopisto

Emeritaprofessori Lea Pulkkisen kommenttipuheenvuoro professori Inkeri Ruokosen esitykseen

10.20               Paneelikeskustelu: Ohjaajien ammattitaito ja Harrastamisen Suomen malli

Osallistujina taide- ja kulttuuritoimijoita sekä kuntien ja Kuntaliiton edustajia.

10.55               Tauko

11.05               Lastenkulttuurin innovatiiviset sisällöt

neuvotteleva virkamies Iina Berden, opetus- ja kulttuuriministeriö

Mun Ateneum

hanketuottaja Inka Yli-Tepsa, Ateneumin Taidemuseo

yleisötyöpäällikkö Satu Itkonen, Ateneumin Taidemuseo

Näkymiä Pinnan alta

yhteisötaiteilija Katri Tella

FutuVision 2030

CEO Pihla Meskanen, Arkki International Oy

Shape it

lastenkulttuuripäällikkö Pirjetta Mulari, Annantalo

12.10               Loppuyhteenveto

 

Keskustelua on mahdollisuus jatkaa Ateneumin Bistrossa lounaalla. Osallistujille on varattu pöytä. Lounas on omakustanteinen.