Asiantuntijaesittelyt

Asiantuntijaesittelyt:

Eeva Anttila

 

Professori Eeva Anttila

Toimin tanssipedagogiikan professorina ja tanssinopettajan maisteriohjelman johtajana Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa. Olen myös CERADAn perustajajäsen ja mukana CERADAn toiminnassa sekä ohjausryhmän jäsenenä että ArtsEqual -hankkeen tutkijana ja tutkimusryhmän (Arts@School) johtajana. Olen toiminut tanssi- ja taidepedagogiikan alalla koko ammatillisen urani ajan erilaisissa tehtävissä, niin ruohonjuuritasolla kuin monissa akateemisissa ja hallinnollisissakin tehtävissä.

Suomen taide- ja kulttuurikasvatuksen observatorion toiminnassa olen ollut mukana ihan alusta asti. Idea Suomen observatorion perustamisesta syntyi, kun sain ENOn (European Network of Observatories in Arts and Cultural Education) taholta pyynnön ja kannustusta perustaa observatorio ja hakea ENOn jäsenyyttä. Suomen maine taidekasvatuksen kehittämisessä ja alan tutkimuksessa on hyvä, ja olemmekin kunnostautuneet kehittämällä kansallisesti ainutlaajuisen ja laajan asiantuntijaverkoston, Suomen taide- ja kulttuurikasvatuksen observatorion. Tämä laajapohjainen foorumi osoittaa, että Suomessa on osaamista ja tahtoa toimia taidekasvatuksen ”mallimaana”. Olen tästä foorumista iloinen ja ylpeä!

Kuva: Veikko Kähkönen

Tuulikki Laes

 

Tuulikki Laes seisoo rakennuksen edessä kädet puuskassa ja hymyilee kameralle päättäväisesti.

 

Toimin yliopistotutkijana Taideyliopiston CERADA-tutkimuskeskuksessa. Tällä hetkellä johdan omaa Suomen Akatemian rahoittamaa post doc -tutkimusprojektia, jonka teemana on musiikkikasvatuksen muutospolitiikka ikääntyvässä yhteiskunnassa. Ammatillisen kiinnostukseni kohteena on inkluusion toteutuminen musiikki- ja taidekasvatuksessa. Pedagogina ja opettajankouluttajana olen pyrkinyt nostamaan esiin erityisryhmien kuten vammaisten tai ikääntyneiden ihmisten osallisuutta musiikki- ja taidekasvatuksen eri konteksteissa. Uskon musiikin ja taiteiden laajoihin mahdollisuuksiin vastata yhteiskuntamme kiperiin haasteisiin, ja siksi yhdistän tutkimuksessani taidekasvatuksen perinteisempiä metodologioita esimerkiksi sosiologiaan, politiikan tutkimukseen sekä luovaan systeemiajatteluun.

Liityin mukaan Suomen taide- ja kulttuurikasvatuksen observatorion toimintaan alkuvuodesta 2022. Toimin useissa kansallisissa ja kansainvälisissä musiikki- ja taidekasvatuksen tutkimusverkostoissa, ja olen Suomen taidekasvatuksen tutkimusseura ry:n puheenjohtaja.

Kuva: Eeva Anundi

Aleksi Valta

Olen Aleksi Valta, Suomen lastenkulttuurikeskusten liiton toiminnanjohtaja. Liitto on toinen observatorion perustajajäsenistä, ja olen tullut mukaan observatorion toimintaan heti toiminnanjohtajan työt aloitettuani loppusyksystä 2018. Teen vaikuttamistyötä ja edistän lastenkulttuurikeskusten ja niissä toimivien käytännön toimijoiden työtä. Observatorion toiminnassa kiinnostavaa on juuri tutkimuksen ja käytännön vuoropuhelu ja yhdistäminen.

Suomen taide- ja kulttuurikasvatuksen observatoriossa on poikkeuksellisen laaja yhteistyöverkosto edistämässä taidekasvatusta ja kulttuuria. Edustamme laajasti alaa, ja observatorio mahdollistaa vuoropuhelun ja vaikuttamistyön.

Anniina Suominen

Professori Anniina Suominen

Olen taidepedagogiikan professori Taiteen laitoksella, Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa Aalto-yliopistossa. Olen myös opettanut ja toiminut tutkijana neljässä eri yliopistossa Yhdysvalloissa.

Liityin observatorion jäseneksi Aalto-yliopiston edustajana observatorion toiminnan ensimmäisen vuoden aikana ja koen yhteistyömme kehittyvän yhä merkityksellisemmäksi. On hienoa olla mukana kehittämässä kansallista taide- ja kulttuurikasvatuksen tutkimusta ja toimintaa yhdistävän tieto- ja toimijaverkoston rakentamisessa sekä vaikuttamassa alamme tulevaisuuteen. Observatorion vahvuus on pyrkimys erityisyyksien ymmärtämiseen sekä diversiteetin arvostus ja toisaalta vahva usko yhteisen työmme merkitykseen kulttuurin ja yhteiskunnan rakentajana.

Edustan observatoriossa Aalto-yliopiston kuvataidekasvatuksen koulutusohjelmaa, mutta toisaalta tehtävämme on aina pohtia kaikkia teemoja ja haasteita kentän kokonaisuuden kannalta. Toimin tällä hetkellä ENOn toisen vuosikirjan toimitusryhmässä ja osallistun observatorion järjestämien seminaarien suunnitteluun.

Suomen taide- ja kulttuurikasvatuksen observatoriossa hienointa on mielestäni yhteistyö ja vahva sitoutuminen yhteisten päämäärien edistämiseen. Kokouksissa ja toiminnassamme olemme usein reilusti ja avoimesti eri mieltä asioista tai lähestymme niitä eri perspektiiveistä käsin. Kuitenkin meitä yhdistää kaikessa toiminnassamme pyrkimys tuottaa, fasilitoida, tukea ja edistää toimintaa, tietoa ja tutkimusta, joka kunnioittaa jo olemassa olevaa toimintaa ja samalla rakentaa entistä vahvempaa, eettisempää, merkityksellisempää ja saavutettavampaa taide- ja kulttuurikasvatuksen kenttää.

 

Kuva: Evelin Kask 2019

Mirja Hiltunen

Olen Mirja Hiltunen (TaT, KM), Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan kuvataidekasvatuksen professori sekä Oulun yliopiston dosentti. Olen toiminut myös vierailevana professorina Aalto-yliopiston taiteiden laitoksella (2016-2017). Minulla on lähes 30 vuoden kokemus opettajankouluttajana, sitä ennen ehdin toimia kuvataiteen opetustehtävissä myös perusopetuksen ja lukiokoulutuksen piirissä.

Suomen taide- ja kulttuurikasvatuksen observatorion tärkeänä tehtävänä on koota yhteen yhteiskunnallisesti relevanttia taide- ja kulttuurikasvatuksen tutkimusta sekä osallistua keskusteluun taiteen, kulttuurin ja sivistyksellisten arvojen asemasta osana yhteiskuntaamme. Taiteiden tiedekunta on observatorion aktiivinen yhteistyötaho ja olen osallistunut observatorion toimintaan sen perustamisesta lähtien. Tässä toiminnassa näen keskeisenä kysymyksen jokaisen lapsen ja nuoren oikeudesta saada taideaineita koskevaa opetusta pätevien taide- ja taitoaineiden opettajien johdolla sekä oikeudesta harrastaa ammattitaitoisessa ohjauksessa iästä, asuinpaikasta tai sosioekonomisesta taustasta huolimatta.

Kuvataidekasvatuksen alaan liittyvässä tutkimuksessani olen erityisesti kiinnostunut osallisuudesta, taiteen paikkasidonnaisuudesta, performatiivisuudesta sekä sosiaalisesta aktiivisuudesta.  Olen ollut useassa roolissa mukana kotimaisissa ja kansainvälisissä tutkimus- ja kehittämishankkeessa sekä ohjannut osana kuvataideopettajakoulutusta lukuisia projekteja sekä ympäristöön kiinnittyviä taidetapahtumia, joissa on etsitty ja tutkittu pohjoisten kylien ja nykyaiteen välistä vuorovaikutusta sekä keinoja toteuttaa yhteisöllistä taidekasvatusta. Parhaillaan toimin tutkijana laajassa eurooppalaisessa taiteiden tiedekunnan koordinoimassa ”Acting on the Margins -Art as Social Sculpture” (H2020) -hankkeessa.   Olen julkaisut useita kuvataidekasvatuksen alaan liittyviä kotimaisia ja kansainvälisiä julkaisuja sekä osallistunut aktiivisesti alan tieteellisiin konferensseihin sekä taidenäyttelyihin.

Kuva: Mari Parpala

Lea Pulkkinen

Olen toiminut psykologian professorina ja sitä ennen soveltavan psykologian lehtorina ja assistenttina Jyväskylän yliopistossa, jonne menin opiskelemaan suomen kieltä, kirjallisuutta ja psykologiaa vuonna 1958. Jyväskylän kasvatusopillinen korkeakoulu laajeni tuona vuonna opettajankoulutuksesta humanististen tieteiden opiskelupaikaksi. Kiinnostukseni humanistisia tieteitä ja kasvatustiedettä kohtaan on sävyttänyt työuraani, vaikka pääaineekseni vaihtuikin nopeasti psykologia sen avaamien tutkimusnäkymien takia. Psykologian professori ja yliopiston rehtori Martti Takala oli innostava ja itsenäiseen tutkimustyöhön kannustava.

Väittelin tohtoriksi 1969 toisen luokan oppilaiden välisistä eroista sosiaalisessa käyttäytymisessä. Olin kiinnostunut myönteisen käyttäytymisen ilmenemismuodoista, en vain lasten ongelmista, ja tekijöistä, jotka tukevat positiivista kehitystä. Tämä tutkimus oli pohjana heidän kehityksensä seuraamiselle, joka jatkuu edelleen. Kokosin itse viimeisen aineiston vuonna 2009 tutkittavien täyttäessä 50 vuotta. Parhaillaan tutkimusta nykyisin johtava Katja Kokko kokoaa aineistoa heidän tultua 60 vuoden ikään. Eläkkeelle siirryttyäni olen toiminut vuonna 2013 perustetun Haukkalan säätiön puheenjohtajana. Sen tehtävänä on tukea lasten myönteistä kehitystä.

Jo 1970-luvun puolivälissä totesin Lapsesta aikuiseksi -tutkimuksessa, että 14-vuotiaiden oppilaiden harkitseva, myönteinen käyttäytyminen oli yhteydessä heidän harrastusmahdollisuuksiinsa, kuten kirjassani Kotikasvatuksen psykologia (1977, s. 251-269) kuvailen. Kun 1990-luvun lama koetteli Suomea, lapsille suunnatut palvelut karsiutuivat nopeasti. Se näkyi koulun harrastustoiminnan määrärahojen putoamisessa neljännekseen ja päivähoitopaikkojen iltapäiväryhmien sulkeutumisessa koulunsa aloittaneilta. Seurauksena oli lasten jääminen ilman aikuisten tukea, kun lasten vanhemmat tekivät kokopäivätyötä suomalaiseen tapaan. Puhuin tästä teemasta muun muassa Mäntyniemessä järjestetyssä pienessä seminaarissa (1996). Presidentin Rouva Eeva Ahtisaari tarttui teemaan ja yhdessä hänen kanssaan ponnistelimme asian eteen niin, että koululaisten iltapäivätoiminnan laajentaminen ja sisällöllinen kehittäminen kirjattiin Paavo Lipposen toisen hallituksen ohjelmaan (15.4.1999).

Näitä vaiheita on kuvattu kirjassani Mukavaa yhdessä (2002). Se esittelee myös MUKAVA-hankkeen, joka sai alkunsa eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan vierailusta Jyväskylän uudessa Agora-rakennuksessa. Kansanedustaja Kyösti Karjulan aloitteesta minua pyydettiin suunnittelemaan ja johtamaan tutkimushanke, jossa pyrittäisiin tukemaan koululaisten myönteistä sosiaalista kehitystä. Kehitin ehdotuksen uudenlaisen koulupäivän rakenteen kokeilemiseksi siten, että koulupäivään sisällytettäisiin lasten itsenä valitsemaa harrastustoimintaa. Kolmivuotista hanketta (2002-2005) rahoitti Sitra. Suomen Akatemia tuki siihen liittyvää tutkimusta osana johtamaani Ihmisen kehitys ja sen riskiryhmät –huippututkimusyksikköä (1997-2005). Kokeilukouluissa oppilaat saivat valita hyvin monenlaisten harrastusten joukosta toiveittensa mukaista toimintaa, jonka ohjaajiksi pyrittiin löytämään päteviä ulkopuolisia henkilöitä sekä koulun opettajia. Kokeilun kuvaus sisältyy pääkoordinaattori, rehtori Leevi Launosen kanssa kirjoittamaani teokseen Eheytetty koulupäivä (2005).

Myöhemmin julkaistut tutkimustulokset, joita on esitelty muun muassa opetusministeriön kutsumana selvityshenkilönä laatimassani julkaisussa Innostava koulupäivä: Ehdotus joustavan koulupäivän rakenteen vakiinnuttamiseksi (2015, http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-263-341-5 ), osoittavat erityisesti taideharrastusten yhteyttä oppilaiden myönteiseen sosiaaliseen käyttäytymiseen ja hyviin työskentelytottumuksiin. Tutkimustulosten saaminen käyttöön lasten hyväksi on ollut hidasta, vaikka aamu- ja iltapäivätoimintaa koskeva lainmuutos tulikin 2004. Olen hyvin iloinen siitä, että Suomen taide- ja kulttuurikasvatuksen observatorio on ottanut tavoitteekseen lasten yhtäläisten harrastusmahdollisuuksien järjestämisen koulun yhteydessä.

Olen ollut Iina Berdenin ja Eeva Anttilan kanssa perustamassa observatoriota ja nauttinut siitä, että olen voinut olla jonkinlaisena kummitätinä mukana vireässä toiminnassa. Työ sopii kaikin tavoin arvomaailmaani. Taide eri muodoissaan on minulle läheistä, joskin musiikki oman kuoroharrastukseni takia on ollut läheisintä. Olen 1980-luvulla ollut aikaansaamassa musiikkiterapian koulutusta Jyväskylään. Uskon taiteen ja mieluisan harrastuksen elvyttävään voimaan ja toivon, että onnistumme synnyttämään Suomen mallin, joka tuo harrastusmahdollisuudet kaikkien ulottuville ja kelpaa esikuvaksi muillekin kansakunnille.

 

Kuva: Tuuli Pitkänen 2018

Viivi Seirala

 

Olen Viivi Seirala, Taiteen perusopetusliitto TPO ry:n toiminnanjohtaja. Taiteen perusopetusliitto on Suomen taide- ja kulttuurikasvatuksen observatorion kumppani, ja tulin mukaan toimintaan aloittaessani nykyisessä työssäni syksyllä 2018. Taiteen perusopetuksen edustajana näkökulmani pohjautuvat opetussuunnitelmiin perustuvaan pitkäjänteiseen ja tavoitteelliseen, erityisesti lapsille- ja nuorille suunnattuun taideharrastamiseen ja -opetukseen. Samanaikaisesti keskeistä on vuoropuhelu muiden taide- ja kulttuurikasvatuksen toimijoiden kanssa, ja laajempi pohdinta alan ajankohtaisista ja tulevista kysymyksistä.

Observatoriossa parasta on sen muodostama ainutlaatuinen, taidekasvatusta eri näkökulmista tarkasteleva yhteisö. Yhdessä edustamme alan eri osa-alueita hyvin laajasti. Tutkimuksen ja käytännön kautta kertyvän tiedon ja osaamisen yhdistämisestä muodostuu kokonaisuus, jossa vahvuutemme on pyrkimys saavuttaa yhteiset tavoitteet useista eri suunnista käsin.

Kuva: Nea Leo

Jaana Nuottanen

 

Olen Jaana Nuottanen, Kansalaisopistojen liiton toiminnanjohtaja ja pitkän linjan aikuiskoulutuksen, elinikäisen oppimisen ja osaamisen kehittämisen ammattilainen. Minut kutsuttiin mukaan observatorioon loppuvuodesta 2018.

Koen edustavani erityisesti eri puolilla Suomea toteutettavaa ei-tutkintotavotteista, omaehtoista voimaantumista ja hyvinvoinnin kokonaisvaltaista lisääntymistä edistävää vapaan sivistystyön taidekasvatusta. Useissa kansalaisopistoissa järjestetään myös taiteen perusopetusta. Parasta observatorion toiminnassa on tutkimuksen, tieteen, käytännön toiminnan ja käytänteiden sekä koulutus- ja toimintapolitiikkaan vaikuttamisen ristiinpölytys: kaikenikäisten taidekasvatuksen kehittäminen on yhteinen tavoite, johon jokainen osallistuva taho tuo omaa erityisosaamistaan. Erilaisista lähtökohdista ja näkökulmista syntyy hedelmällisessä vuorovaikutuksessa jotakin ihan uutta.  

Kuva: Kansalaisopistojen liitto/Lauramaija Hurme.

Maria Huhmarniemi

 

Työskentelen apulaisprofessorina ja varadekaanina Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnassa. Taiteellinen työni ja tutkimukseni keskittyvät yhteisölliseen taidekasvatukseen, ihmisen ja muun luonnon yhteyteen sekä taiteen vaikuttavuuteen, poliittisuuteen ja eettisyyteen. Tutkijana minua kiinnostaa ympäristöaktivismi ja -kasvatus ja taiteen ja taidekasvatuksen keinot syventää luontosuhteita ja vastuullisuutta. Orientoidun tulevaisuuteen sekä pohjoiseen ja arktiseen kontekstiin.

Tutkimukseni ydin liittyy keinoihin edistää ihmisten oppimista yhteisöjen ja yhteiskunnan jäseninä. Kehitän pedagogisia ja taiteeseen liittyviä osallisuutta vahvistavia menetelmiä taideperusteisen toimintatutkimuksen keinoin. Olen työskennellyt erityisesti yhteisöissä, joita ympäristökonfliktit varjostavat sekä luovan matkailun ja taideperusteisen ympäristökasvatuksen konteksteissa. Viimeaikainen painopiste tutkimuksessani on ollut yhteisön käsitteen uudelleenmäärittely siten, että yhteisö sisältää paitsi ihmiset myös muun luonnon. Yhteisön uudelleenajattelu haastaa pedagogisia ja taiteellisia menetelmiä taidekasvatuksessa.

Tutkimukseni on taideperustaista toimintatutkimusta, johon sisältyy pedagogiikka, taiteeseen perustuvia menetelmiä ja taiteellisia prosesseja ja produktioita. Teen tutkimusta kansainvälisessä yhteistyössä yhdessä tutkijoiden ja taiteilijoiden kanssa. Tutkimus tähtää muutosten tuottamiseen ja samanaikaisesti niiden tarkasteluun. Vuoropuhelu ja keskustelu ovat ominaisia sekä taiteelleni että käyttämilleni tutkimusmenetelmille, ja suurin osa julkaisuistani on ryhmänäyttelyitä ja yhteistuotantoartikkeleita.